Ainola jakautuu kahteen erilliseen osastoon Uutela ja Vanhala.
Uutela
on 17 -paikkainen osasto ja sijaitsee rakennuksen uudella puolella,
toisessa kerroksessa. Uutelan huoneet on isoja ja hyvin varustettuja.
Huoneet täyttävät hyvin asukkaiden yksityisyyttä ja omatoimisuutta sekä
tukevat heidän itsemääräämisoikeutta. Hopearinteessa asuu itse maksavia,
palvelusetelillä maksavia sekä hyvinvointialueiden sijoittamia
asukkaita. Uutelan osastolla on kaksi huonetta, jotka on tarkoitettu intervalliasukkaille.
Vanhala sijaitsee samassa tasossa kuin Uutelan alakerta, mutta
toisessa päädyssä (vanhalla puolella) ja se on 22-paikkainen osasto.
Kaikki Vanhalan huoneet ovat yhden hengen huoneita ja niistä on hienot
maisemat järvelle ja metsään. Vanhala jakautuu kahteen käyttävään.
Ainolassa jokaisella asukkaalla on oma huone tai huoneisto, jonka hän
yhdessä omaisten tai henkilökunnan kanssa kalustaa ja sisustaa
mieleiseksi turvallisuuden huomioiden. Omat tutut ja rakkaat esineet
sekä huonekalut luovat asukkaalle kodinomaisen ympäristön sekä antavat
sisäisen turvallisuuden tunteen. Ainolassa on useita viihtyisiä
oleskelutiloja, missä voi katsella tv:tä, lukea päivän lehteä tai
osallistua talon yhteisiin toimintatuokioihin. Parvekkeelta on kaunis ja
suora näkymä järvelle. Palvelutalossa on sauna, joka on toiminnassa
kerran viikossa keskiviikkoisin.
Ainolan asukkaat ruokailevat yhteisessä ruokasalissa, joka
sijaitsee samassa kerroksessa. Yhteinen ruokailutilanne on hyvä tapa
vaihtaa kuulumisia toisten asukkaiden kanssa. Ruokasali on myös
keskeinen paikka muulle toiminnalle. Ainolan uudella puolella ja osassa
vanhalla puolella asukkailla on mahdollisuus valmistaa ruokaansa oman
asuntonsa keittiössä. Eri vuodenajan juhlat järjestetään yhteisesti,
minkä täydentää ajankohtaan sopiva ruokateema. Meidän hoitotyön
toimintaamme ohjaa yksilöllinen hoito- ja palvelusuunnitelma. Jokaiselle
asukkaalle nimetään omahoitaja ja varahoitaja, joka yhdessä asukkaan ja
omaisten kanssa laativat mm. hoito- ja palvelusuunnitelman ja
kuntoutussuunnitelman. Omainen ja asukas täyttävät elämänkaari- kyselyn,
mikä osaltaan täydentää hoitoa – ja palvelusuunnitelman. Lääkäri käy
palvelutalossamme kerran kahdessa viikossa. Meille Ainolan
hoitohenkilökunnalle on tärkeää huomioida ikäihmisen kokonaisvaltainen
hyvinvointi. Kuntouttava työote sekä ikääntyvän tuki ja kannustus
kuuluvat arjen hoitotyön peruspilareihin. Yhteistyö omaisten
kanssa on tärkeää. Haluamme tukea omaisten jaksamista sekä korostaa
heidän osuuttaan voimavarana ikääntyvän elämänlaadun turvaamisessa.
Molemminpuolinen tiedonkulku on tärkeää laadukkaan tuloksen saamiseksi.
Hoitajien puhelinnumerot:
044 068 9775, 044 068 9776, 050 381 6097
050 475 3398
Sairaanhoitajien puhelinnumero:
044 385 0009
Keittiö
050 387 8997
Talomies
0400-472316
